VETÄYTYMINEN ISRAELIN MESSIAANISEN SILMIN

Israel on totisesti ihmeellinen maa ja Israelin kansa on ihmeellinen kansa. Saatat luulla, etten ole objektiivinen ja saatat olla oikeassa! En saata olla objektiivinen omasta kansakunnastani ja omasta kansastani, mutta minun näkökulmastani olen täysin objektiivinen ja oikeassa. Niin sanottu "vetäytyminen" on sydäntä riistävä tapahtuma. Juutalaiset "potkivat ulos" juutalaisia heidän kodeistaan. Kahdeksantoistavuotiaat juutalaissotilaat repivät ihmisiä pois heidän kodeistaan, joissa he ovat asuneet viimeisten 30 vuoden ajan. Nämä niin sanotut "uudisraivaajat" Gazan alueella ovat rakentaneet koteja, istuttaneet puutarhoja, kasvattaneet lapsia, haudanneet kuolleensa ja kantaneet loukkaantuneet näiltä rannoilta veren ja kyynelten peitossa. Ei ole epäillystäkään, että tämä kokemus on koko Israelille hyvin tuskallinen, eikä mielessäni ole epäillystäkään siitä, että Gazasta vetäytyminen ja näiden israelilaisten kylien ja maatilojen poistaminen on välttämätöntä ja hyvin tuskallista. Näin ei olisi koskaan pitänyt käydä ja on hyvin tuskallinen kokemus nähdä nyt kuinka lapsia viedään ainoasta tuntemastaan kodista hotelleihin ja korvikeasuntoihin, kunnes heille löydetään kohtuullinen ja kelvollinen ratkaisu.

J. Shulamin kirje kokonaisena: shulam050825.txt

Rakkaat veljet, juutalaisilla on sieluissaan muisto karkotuksista Espanjasta, Portugalista ja monista kylistä ja kaupungeista Ukrainassa, Puolassa, Venäjällä, Ranskassa, Englannissa ja Saksassa. Juutalaisilla oli käsitys heidän historiastaan, että heidät oli tuomittu vaeltamaan Jumalan Hyvällä Maapallolla. Nyt, juutalaisen kansan kotimaassa, meillä on juutalaisia karkottamassa juutalaisia heidän kodeistaan! Kuinka hankala tämä teko onkaan! Kuinka räjähdysaltis tilanne tämä onkaan! Näiden tapahtumien edessä nuoret israelilaiset sotilaat ja niin sanotut "uudisraivaajat" ovat toimineet äärimmäisen kärsivällisesti ja rauhanomaisesti, rakkauden asenteella. Kyllä, on monia kyyneleitä, paljon tuskaa ja suurta surua, mutta on vähän väkivaltaa ja pieni määrä fyysistä vahinkoa, vaikka nämä "uudisraivaajat" ovat antaneet käsityksen ja kuvan itsestään radikaaleina ääriliikkeinä. Ylistäkää Herraa Israelin armeijan, poliisin sekä "uudisraivaajien" ja heidän kannattajiensa pidättyväisyydestä ja käytöksestä.

Tässä on Israelin hallituksen synnit ja virheet näissä kamalissa tapahtumissa:

1. Israelin hallitus ei valmistanut vaihtoehtoisia asuntoja, koteja ja kyliä perheille ja ihmisille, joita on vedetty ulos kodeistaan, työpaikoiltaan, kouluistaan ja yhteisöistään. Olisi ollut viisasta ja älykästä valmistaa edes elämänlaadultaan samantasoisia koteja kuin mitä nämä kelpo ihmiset jättävät jälkeensä.

2. Israelin hallituksella olisi pitänyt olla näkemys neuvotella näiden asutusten johtajien kanssa ja tarjota heille ja yhteisöilleen vaihtoehtoisia paikkoja jonne muuttaa koko yhteisö. Olisi ollut niin paljon lempeämpää ja harkitsevampaa siirtää nämä yhteisöt yksikköinä eikä yrittää hajottaa sosiaalista rakennetta.

3. Israelin hallituksen olisi pitänyt tarjota runsas taloudellinen palkinto jokaiselle perheelle, joka on asunut niin kauan palestiinalaisen terrorismin uhan alla. On niin monia perheitä, joita on muutettu ja joita muutetaan kodeistaan, jotka ovat menettäneet lapsia ja perheen jäseniä terroristihyökkäyksille. Ei noin vain voi ottaa ihmisiä heidän kodeistaan ja asettaa heidät hotelleihin, ja jättää heidän omaisuutensa Gazaan ilman selvää takuuta siitä, miten sille käy. Kyllä, armeija sanoi, että nämä tavarat pakataan ja viedään säilöntään, kunnes löytyy vakituisia asuntoratkaisuja näille ihmisille. Luottaisitteko te vieraille ja kahdeksantoistavuotiaille sotilaille teidän posliiniastiastonne, vaatteidenne ja henkilökohtaisten kuvienne pakkaamisen - ja antaisitteko laittaa ne jonnekin varastoon, tietämättä edes missä ja miten teidän elämäänne pakataan ja varastoidaan? Miltä teistä tuntuisi tämmöinen? Suuri virhe - herra Ariel Sharon!

4. Ariel Sharonin hallituksen suurin virhe on ehkä se, että tämä on yksipuolinen vetäytyminen, yksipuolinen teko, yksipuolinen palkinto terroristiryhmille kuten Hamas, Islamilainen Jihad ja "Fatahin Force 17." Kuinka täysivaltainen Israelin hallitus voi antaa koteja, synagogia, kouluja ja terveyskeskuksia näille terroristeille ilman mitään korvausta? Kuinka voi antaa tällaisen rikkauden maata, taloja, liiketoimia ja perusrakenteita viholliselle tuomatta vihollista neuvottelupöytään ja saamatta mitään vastapalvelusta tällaisen rikkauden hinnasta? Pystyttekö näkemään kenraali Douglas McArthuria USS Missouri sota-aluksella kertomassa japanilaisille - "menkää kotiin, me jätämme Japanille Okinawan ja Guadal-kanaalin, Guamin, Tokion ja Osakan", eikä Japanin tarvitse tehdä mitään vastapalvelusta.

Israel tarvitsee teidän rukouksianne. Israelilaisista uudisasukkaista on tullut pakolaisia yhdessä yössä ja he ovat menettäneet heidän kotinsa ja heidän työpaikkansa, he tarvitsevat rukoustanne! Yhtä välttämätön kuin vetäytyminen palestiinalaisten luota onkaan - meidän täytyy rukoilla, että se olisi rauhallinen vetäytyminen ja että palestiinalaiset näkisivät näiden tapausten kautta, miten tosissaan Israelin hallitus ja israelilaiset ihmiset ovat rauhanprosessin suhteen. Maailman täytyy myös nähdä miten paljon Israel on halukas uhrautumaan rauhan puolesta. Gazan kaistaleen maat olivat täysin aavikkoa, kukaan ei asunut siellä ennen vuotta 1967, juutalaiset ostivat osan tästä maasta ennen vuotta 1948 (kuten Kfar Darom - suurin kylä Gazan kaistaleella).

Kummallisen onnekas sattuma tässä koko asiassa on, että ensi Sapattina maailman jokaisessa synagogassa luetaan kohtia profeetoista, Haftarasta, Jesajan luvusta 40, "'Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani', sanoo teidän Jumalanne. 'Puhukaa suloisesti Jerusalemille ja julistakaa sille, että sen vaivanaika on päättynyt, että sen velka on sovitettu, sillä se on saanut Herran kädestä kaksinkertaisesti kaikista synneistänsä.' Huutavan ääni kuuluu: 'Valmistakaa Herralle tie erämaahan, tehkää arolle tasaiset polut meidän Jumalallemme. Kaikki laaksot korotettakoon, kaikki vuoret ja kukkulat alennettakoon; koleikot tulkoot tasangoksi ja kalliolouhut lakeaksi maaksi. Herran kunnia ilmestyy: kaikki liha saa sen nähdä. Sillä Herran suu on puhunut.'" Voisi helposti kuvitella, että joku ylhäällä järjesti näiden tapahtumien ajoituksen hyvin tarkasti!

Minä kehotan teitä lukemaan tänä Sapattina koko Israelin kanssa Jesajan luvun 40, rukoilemaan ja etsimään keinoja olemaan osana Siionin ja Israelin lohduttamista, kuten näemme nämä tapahtumat profeetallisessa näkökulmassa, että koko Israel tulee pelastumaan.

Arkisempiakin rukousaiheita on, mutta ne eivät ole vähemmän tärkeitä meille. Kuten näette, minä en ole kirjoittanut "Jerusalemin Rukouslistaa" viimeisten kahden viikon aikana. Syy siihen on, että minä olin niin kiireinen Brasiliassa ja viime torstaina lensin Brasiliasta Israeliin. Itse asiassa, minä laskeuduin Israeliin ja 24 tuntia myöhemmin rakas vaimoni Marcia matkusti Kaliforniaan Danan ja Noaamin luokse. Minun henkilökohtaisten syiden lisäksi voin kertoa teille, että siitä lähtien kun saavuin Israeliin, asiat ovat olleet äärimmäisiä! Tässä on muutamia asioita, jotka tarvitsevat paljon rukousta:

1.. Meidän täytyi menetellä henkilön kanssa, joka on osallistunut seurakuntaamme nyt jo muutaman vuoden ajan. Nyt on selvinnyt, että hän on tehnyt töitä Yad LeAchim ortodoksijärjestölle, joka on erikoistunut meidän häiritsemiseen ja vainoamiseen monien vuosien ajan. Toisin sanoin, me olemme löytäneet vakoojan joukostamme ja meillä on rankkoja todisteita, että hän on avustanut ortodokseja meitä vastaan ja antanut heille tietoa, joka saattaisi vahingoittaa Jeshuan juutalaisia opetuslapsia.

2.. Kol HaYeshua Radiolla on ollut tietokoneongelmia viimeisen kuukauden aikana. Meidän täytyi ostaa uusi tietokone, koska vanhan tietokoneen emolevy vain kerta kaikkiaan suli. Meidän täytyi ostaa uusi ohjelmisto ja äänilaitteet. Asiat eivät vieläkään toimi oikein! Meillä on ollut niin monia ongelmia teknologian kanssa Kol HaYeshua Radiossa. Meidän pitäisi vaihtaa Macintosh tietokone ja ohjelmisto, mutta tällä hetkellä meillä ei vain ole varoja tähän muutokseen. Tarvitsemamme muutos studiossamme maksaisi noin 6000 tai 7000 dollaria saadaksemme kovalevyn ja ohjelmiston. Nyt rukoilkaa, että me kykenisimme edes työskentelemään ja tuottamaan ohjelmia, joita tarvitsemme lähetyksiä varten. Me olemme lähettäneet uusintoja viimeisten viikkojen ajan! Se on hyvä välillä, mutta meidän täytyy tehdä uusia äänityksiä pian.

3.. Jerusalemin Seurakunnan on täytynyt käsitellä hyvin vakavia ongelmia nuorten perheidemme joukossa. Näyttää siltä, että joudumme käsittelemään samanlaisia ongelmia kuin mitä Kaliforniassa, joita tyttärellämme on, sekä muiden nuorten perheiden kanssa Israelissa. Rukoilkaa, että koko Messiaan Ruumis heräisi ja tekisi jotain, jotta perheen hengellinen ja emotionaalinen terveys säilyisi. Rukoilkaa nuorten perheiden puolesta - a) jotta miehet ottavat heidän oikean paikkansa ja vastuunsa perheen päänä, b) että naiset sallisivat heidän miestensä olla perheen päänä, c) että terveellinen luottamus ja pelko Jumalaa kohtaan olisi oppaana ja muottina, jonka kautta tehtäisiin päätöksiä näissä nuorissa perheissä.