LAESTADIUKSEN SAARNA "HUUTAVAN ÄÄNI":
- "Huutavan ääni korvessa huutaa: "Tehkäät parannus, sillä taivaan valtakunta on lähestynyt!"
Mutta tähän huutoon ei vastaa yksikään muu kuin vaarat, kalliot ja sakeat metsät. Vaarat ja kalliot vastaavat, niin että huutavan ääni tulee takaisin huutavaisen korvaan. Huutavaisen ääni huutaa: "Tehkäät parannus, sillä taivaan valtakunta on lähestynyt!", mutta seinät ja pahdat vastaavat: "kunta on lähestynyt."
Ei siitä huutamisesta ensin lähde mitään, sillä korvessa, kussa hän huutaa, ei ole muita eläviä kuin repoja, hukkia ja pissihaukkoja, jotka suuttuvat kovin sille huutajalle, joka ei anna heille rauhaa korvessakaan. Jos vielä korvessa olisikin joku tiainen, joka niinkuin yksinäinen lintu oksalla visertää yksinäiselle kulkijalle, ei sen tiaisen ääni paljon kuulu sen kiljunnan, ulvomisen ja rääkymisen tähden, joka kuuluu joka suunnalta.
Niin pian kuin huutavan ääni rupeaa huutamaan parannuksesta, rupeavat myös hukat ulvomaan, karhut ärjymään ja äpärät rääkkymään, niin että tiaisen ääni ei kuulu ollenkaan siihen paikkaan, josta tämä ihmeellinen ääni kuuluu.
Sinne tulevat myös käärmeet, liiskot ja sammakot, ja niille sanoo huutavan ääni: "Te kyykäärmeen sikiöt, kuka teitä neuvoi välttämään tulevaista vihaa?"
Ja kuivuneille puille, jotka ovat siinä korvessa, kussa hän huutaa, sanoo hän tällä tavalla: "Jokainen puu, joka ei hyviä hedelmiä kanna, hakataan pois ja tuleen heitetään. Jo myös on kirves pantu puitten juureen."
Kuuroille ja mykille hän huutaa, koska ei kuivuneilla puilla ole korvia. Ainoastaan seinät ja pahdat vastaavat: "hakataan pois ja heitetään tuleen!"
Huutavan ääni huutaa vielä: "Tehkäät parannus, sillä taivaan valtakunta on läsnä." Vaan kun huutavan ääni niin huutaa, tulee myös joku riekko nauramaan, joku pissihaukka kurkistelemaan ja joku yölintu lentämään. Näille metsänpedoille, jotka ennen eivät ole kuulleet ihmisen ääntä, kuuluu tämä huutavan ääni korvessa niin oudolta. Ne eivät ymmärrä yhtään sanaa parannuksen huudosta, vaan vääntelevät päätänsä ja pitävät sen suurena ihmeenä, että nyt katumuksesta ja parannuksesta saarnataan.
Mitähän tämänaikaiset herrat sanoisivat, jos joku senkaltainen mies kuin Johannes Kastaja, rupeaisi huutamaan korvessa: "Tehkäät parannus!"? He sanoisivat vissimmästi: "Sillä miehellä on perkele, sillä hän haukkuu kunniallisia ihmisiä. - Pitäisikö tuommoisen lipilaarin saarnaman meille tuomiota. Hän näkyy tahtovan ilmoittaa meille outoja jumalia, mutta meillä on laki, nimittän vanhan Aadamin laki, ja meidän lakimme jälkeen pitää hänen kuoleman." -
Koska siis juutalaiset ja pakanat vetoavat perkeleen oikeuteen, silloin tulee sellainen tuomio, että Johannes Kastaja kadottaa kaulansa...
Mutta huutavan ääni korvessa istuu nyt taivaan valtakunnassa ja huutaa: "Katso, Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnit!" Nyt hän istuu taivaan korkean katon päällä ja huutaa: "Hoosianna Daavidin pojalle! Siunattu olkoon se, joka tulee Herran nimeen." Nyt hän katselee Jumalan Poikaa kasvoista niin kasvoihin, ja hänen kasvonsa paistavat niinkuin enkelin kasvot. Nyt hän saarnaa taivaalliselle hääväelle. -
Meidän toivomme on, että jokaisen, joka huutaa parannusta korvessa, pitää iloitseman yljän äänestä ja istuman hänen oikealla puolellansa taivaan häissä, ja hänen pitää näkemän Jumalan Pojan taivaan pilvissä tulevan tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Ja silloin pitää hänen sisälle käymän ja huutaman kaikille Jumalan lapsille: "Katso, Jumalan Karitsa!"
Antakoon armollinen Herra Jeesus huutajalle voimaa huutamaan niin korkealla äänellä, että laaksot rupeavat nousemaan ja vuoret ja kukkulat rupeavat lankeemaan, että kaikki korkeat ja kankeat puut rupeavat kaatumaan, että kaikki hukat ja metsänpedot peljästyisivät ja lähtisivät pakenemaan, että juhannuksen aurinko pääsisi paistamaan tämän pikkuisen peltopalasen päälle, johon siemenet ovat kylvetyt siinä toivossa, että joku osa niistä itäisi ja kantaisi siunatun hedelmän."

- em. saarna on Laestadiuksen juhannussaarna Johannes Kastajasta (kirjasta: L.L. Laestadius, Katso Jumalan Karitsa; koonnut: Pekka Lappalainen, wsoy 1953, s. 144-147).