TULEVATKO MAAILMAN KANSAT PERUSTAMAAN “PALESTIINAN” SYYSKUUSSA? Viime vuoden syyskuussa presidentti Barack Obama ilmaisi toivonsa, että “Palestiinan valtio” voitaisiin toivottaa tervetulleeksi Yhdistyneiden kansakuntien (YK) jäseneksi vuoden sisällä. Näin sanottaessa näytti siltä, että Israelin ja palestiinalaishallinnon (PA) neuvottelut jatkuisivat. Pian sen jälkeen PA:n johtaja Mahmud Abbas kuitenkin käytti siirtokuntien rakentamista tekosyynä neuvotteluista pidättäytymiselle, eikä osapuolten välillä ole sen koommin käyty keskusteluja. Abbas ja palestiinalaisarabit jatkavat kuitenkin kiivasta työskentelyä valtion perustamiseksi syyskuuhun mennessä. PA on lobannut valtioita ympäri maailmaa, että ne varmistaisivat tukensa Vihreän linjan sisäpuolelle sijoittuvalle valtiolle, ja menestynyt siinä viime aikoina erityisesti Etelä-Amerikassa. Tällä hetkellä lähes 110 valtiota, joista suuri osa on muslimimaita, on tunnustanut “Palestiinan” valtioksi. Lisäksi useat Euroopan maat ovat nostaneet PA:n toimistojen statuksen käytännössä suurlähetystöjen asemaan. Hiljattain EU-valtiot Saksa, Ranska ja Iso-Britannia alkoivat työskennellä “uuden rauhanehdotuksen” parissa, joka pohjautuu Vihreään linjaan ja käsittää sovittavia maa-alojen vaihtoja ja “oikeudenmukaisen ratkaisun” pakolaiskysymykseen. Nämä valtiot uskovat, että Yhdysvallat käyttäisi veto-oikeuttaan PA:n yksipuolista valtioksijulistautumista vastaan turvallisuusneuvostossa syyskuussa, ja tahtovat päättää neuvottelut siihen mennessä niin, että Palestiinan valtio voitaisiin tunnustaa. Mutta uusi aloite ei ehdota mitään uusia ratkaisuja, ja EU:n aikaisemman kannan perusteella siihen sisältyy todennäköisesti Jerusalemin jakaminen. Israel lobbaa estääkseen PA:n suunnitelman, ja on myös uhannut ottaa omia yksipuolisia askeleita, jos PA julistautuu valtioksi. Israel ei ole ilmaissut julkisesti, mitä askeleita otettaisiin, mutta spekuloidaan, että hallitus saattaisi mm. päättää yhdistää suurimmat siirtokunta-alueet ja kieltäytyä käsittelemästä PA:lle saapuvaa tavaraa Israelin satamissa. Kommentti: Suuri osa kansainvälistä yhteisöä ei enää vaikuta kyseenalaistavan Palestiinan valtion tunnustamista, vaan kysymys kuuluu, milloin se tulisi tehdä. Kun Obama asetti määräpäivän syyskuulle 2011, sen ehdoksi asetettiin laajat neuvottelut. Päämääränä oli neuvoteltu sopimus. Nyt kukaan ei kuitenkaan vaikuta välittävän siitä, että Palestiinan valtion syntymisen pääehto on poistettu. Ranska, Iso-Britannia ja Saksa eivät yritä päästä sopimukseen siksi, että ne pitäisivät sitä ehdottoman tarpeellisena, vaan koska ne tahtovat saada ehdotukselle Yhdysvaltojen tuen YK:ssa. Näillä valtioilla ei ole mitään suunnitelmaa käyttää veto-oikeuttaan, jos PA julistautuisi valtioksi yksipuolisesti. Tässä konfliktissa on tullut todistetuksi, että keskustelujen puuttuminen yhdessä määräajan asettamisen kanssa suosii ääriliikkeitä. Huomioiden palestiinalaisarabien asian kansainvälisen kannatuksen kasvun ekstremisti ajattelee, että jos kerran määräaika on asetettu, miksi neuvotella? Pitäkäämme mielessä, etteivät ääriliikkeet eivät ole keksineet neuvotteluja. Se on mekanismi niille, jotka ovat valmiita kompromisseihin. Siitä johtuu, että ellei neuvotteluja pidetä, niin määräajan koittaessa on vain kaksi mahdollista lopputulosta: joko konfliktin jatkuminen tai maltillisen osapuolen täysi antautuminen. Vaikuttaa siltä, että ainakin Eurooppa pyrkii jälkimmäiseen lopputulokseen. Heidän sanomansa on, että Israelin täytyy taipua. Tässä toimii omituinen logiikka. Miten kansat tai ryhmittymät päätyvät määritellyiksi ekstremisteiksi tai maltillisiksi, ja miten nämä määritteet kehittyvät ajan mittaan? Arabien ja Israelin välisen konfliktin yhteydessä tämä vaikuttaa riippuvan enemmän siitä kuka kukin on kuin siitä mitä kukin tekee. Otetaan huomioon, että Mahmud Abbas aloitti PLO:n terroristina, ja koko sivistynyt maailma tunnusti hänet sellaiseksi. Nykyään hänen taktiikkansa on muuttunut, mutta PLO:n peruskirja, jonka asiaa hän ajaa, ei ole; se vaatii yhä Israelin tuhoamista. Abbas viittaa terroristeihin roolimalleina, kouluttaa kansaa pitämään Haifaa ja Tel Avivia “palestiinalaisina” kaupunkeina ja vaatii rohkeasti ja jatkuvasti “paluuoikeutta” pakolaisille. Tähän hän on lisännyt kansainvälisen kampanjan, joka demonisoi Israelia ja vaatii boikottia juutalaisvaltiota - hänen oletettua neuvottelukumppaniaan - vastaan. Nykyään koko sivistynyt maailma kuvailee Abbasia “maltilliseksi”. Katsotaan sitten Netanyahua. Hän johtaa maan toiseksi suurinta puoluetta ja on demokraattisen kansan vaaleilla valittu pääministeri. Voidaan siis olettaa, että hänen näkemyksensä enemmän tai vähemmän edustavat valtaosaa Israelin väestöstä. Netanyahulla oli tapana puolustaa Israelin menettelytapaa kieltäytyä yhteistyöstä PLO:n kanssa. Hän torjui täysin ajatuksen maan luovuttamisesta rauhan vastineeksi, ja uskoi sen sijaan periaatteeseen “rauha rauhasta”. Hän uskoi aikaiseemin Israelin täyteen oikeuteen rakentaa siirtokunnissa, mutta määräsi silti ilman ennakkotapausta 10-kuukautisen jäädytyksen rakennusprojekteille, ja on sen jälkeen rajoittanut radikaalisti uusia rakennuslupia. Kaikkein mullistavinta on, että hän, joka oli täysin vastaan Palestiinan valtiota, on nyt hyväksynyt ajatuksen. Nykyään lännen mediassa (puhumattakaan arabimediasta) Netanyahuun viitataan tavallisesti äärioikeistolaisena. Kansainvälisen yhteisön silmissä hän on siis ekstremisti. Joten pääsemme lopputulokseen, että se, joka ennen määriteltiin ekstremistiksi, joka yhä puolustaa aikaisempia tapojaan ja pitäytyy vanhoihin vakaumuksiinsa, on muutettu maltilliseksi, kun taas valtavirran poliitikosta, joka tekee kompromisseja kauan ylläpidettyihin ja kansallisesti hyväksyttyihin periaatteisiin, on tehty ääriliikkeen edustaja. Kiinnittäkäämme huomiota ilmausten “on muutettu” ja “on tehty” tietoiseen käyttöön – näin maailma tahtoo nähdä heidät, mutta se ei kerro paljoa siitä, keitä he todella ovat. Tällaisen todellisuuden kääntämisen takia keskivertoisen uutistenkuluttajan on erittäin vaikea ymmärtää, mitä todella on tapahtumassa. Mutta kun ne, joiden tulisi ymmärtää paremmin, kuten Yhdysvaltain kansallistiedustelun johtaja James Clapper, joka kutsuu islamistijärjestö Muslimiveljeskuntaa “pääosin sekulaariksi”, tai kun toinen Yhdysvaltain virkailija sanoo, että Al Qaidan kanssa tulisi keskustella, tai kun Euroopan valtiot filrttailevat Hamasin kanssa väittäen Hizbollahia poliittiseksi puolueeksi – silloin tulisi hälytyskellojen soida. On vaikea tietää, mitä odottaa seuraavaksi.