Keihäänheittolinkit

LAJIPÄIVÄ SAIMAANHARJU 27. 5. 1999

M 19. Viime vuoden voittaja, Parikkalan Urheilijoiden Jani Myllärinen ei ollut kisassa. Mukana M 19-sarjassa oli vain yksi osanottaja, viime vuonna 700 g keihästä yli 64 metriä heittänyt Petri Matikainen. Nyt voittotuloksensa 800 g välineellä 53,17. Kuutosella alkavaa tulosta jäädään odottelemaan. Petri kokeili sekä siniharmaata Polanikia että toimittajan suosituksesta Taipalsaaren kunnan omistamaa keihästä, mutta kummallakaan Matikainen ei onnistunut toivotulla tavalla.

M 17. Sarja oli varsinainen pettymys: ei yhtään osanottajaa! Viime vuonna kirjattiin sentään mm.: "Lähes mihin tahansa olisi mahdollisuudet pronssimitalia hakemaan lähteneellä yllätysvoittajalla, vasta 16 vuotta täyttävällä Petri Härkösellä. Petri Matikainenkin voitti Tero Salmisen."

P 15. Pojat 15-sarjassa heitetään 600 gramman keihästä. Toimittaja haki omankin Polanikkinsa kilpailuvälineeksi. Uutta virallista 1999-mallista 600 g keihästä ei vielä ollut järjestäjälläkään. Viime vuonna Pekka Leminen heitti yli 58 metriä. Nyt voittajaksi tuli Ruokolahden Rajun Timo Sipinen tuloksella 55.20. LUMmissakin on pari kehityskykyistä heittäjää.

P 13. Parikkalan Urheilijoiden Mikko Paajanen, joka viime vuonna 12-vuotiaana heitteli useimmiten kohti pilviä, on vuoden aikana kehittynyt huimasti. Vedot olivat teräviä ja suuntautuivat eteenpäin parhaimman kaaren ollessa 43,26 metrin pituinen. Muut mitalistit olivat vuotta nuorempia. Jani Innanen 35,65 ja Antti Tolonen 27,25. LUMmin tuttujakaan poikia ei ollut mukana.

T 15. Heini Muhonen sai vain yhden onnistuneen heiton päästen lähelle ennätystään tuloksellaan 42,10. Toinen PaU:n tyttö, Hanna Puputti on vuotta nuorempi, ja hänkin ylitti SM-kisojen tulosrajan 34.50 tuloksellaan 34,97.

T 13. Jonna Mattero voitti tuloksella 27,97. Harjoituksissa on mennyt jo 34 metriä. Toiseksi tuli LuPo:n Tolosten tyttö.

Yleisenä havaintona kilpailijoiden vähyys.

Harri Veijonen

Seuraava selostukseni kisasta 17. 6. 1999 Parikkala