Persianlahti täyttymässä uusista sotaharjoituksista: Edessä kolmas maailmansota? Iran ilmoitti aloittavansa uuden sotaharjoituksen. Samaan aikaan Israel ja USA aloittelevat omaaa sotaharjoitusta Persianlahdella. Russia Todayn haastattelussa todetaan Iranin vastaisen sodan aiheuttavan Kiinan ja Venäjän ajautumisen mukaan konfliktiin. Näemmekö nyt suursodan - mahdollisen seuraavan maailmansodan syttyvän? EU:n ilmoitettua päässeensä periaattelliseen sopuun uusista Iranin pakotteista ja USA:n sellaiset jo asetettua voimaan, Iran ilmoitti järjestävänsä lähes välittömästi uudet ja entistäkin suuremmmat sotaharjoitukset strategisesti kriittisellä Hormuzin salmen alueella ja Persianlahdella. Iran ilmoitti vuodenvaihteessa päättyneen ja historiansa suurimman "Velayat 90" sotaharjoituksen jälkeen sulkevansa maailman tärkeimmän öljyreitin Persianlahden suulla, mikäli uusia talouspakotteita asetetaan sitä vastaan. Venäjä ja Kiina ovat tuominneet USA:n ja EU:n pakotetoimet laittomiksi ja vaativat pysymistä YK:n asettamien päätöslauselmien rajoissa. Iran antoi myös harvinaisen tiukan ukaaasin Yhdysvaltain laivastolle ja varoitti sitä olemaan purjehtimatta Persianlahdelle. USA kuitenkin ohitti varoituksen ja ilmoitti toimivansa suunitelmiensa mukaan. Englanti on jo antanut Iranille Yhdysvaltoja tukevan lausunnon ja sen laivastovoimat on asettuneet siten Yhdysvaltain laivaston osaksi "turvatakseen vapaan kauppalaivaston kulun." Odotettavissa onkin seuraavaksi koko NATO-laivaston asettuminen Iranin laivastoa vastaan. Jännitteet ovat ennätyskorkealla (tämä siis siitäkin huolimatta, että Suomen valtamediassa tilanteen alati kasvavaa vaarallisuutta tuskin edes huomioidaan). Öljyn sekä kullan hinnat ovat aloittaneet nousun ja keskustelu talouspakotteista muistuttaa aiemmista NATO-sodista mm. Irakissa, Afganistanissa ja Libyassa, joissa vastaavat pakotetoimet johtivat avoimiin konfliktehin. Russia Todayn haastatteleman konfliktintutkija John Rees toteaa, ettei nyt käsillämme olevassa konfliktissa ole kyseessä ydinaseet, sillä jos niin olisi, yhtälainen keihäänkärki olisi osoitettuna myös Israeliin, jolla ydinasearsenaali on vaikuttava. "Kyse on Iranin vaikutusvallan kasvusta, jota Länsimaat eivät voi sietää." Rees myös muistuttaa Iranin, Syyrian ja Libanonin välisistä tiiviistä suhteista, jotka tekevät käsillämme olevan kriisin paljon suuremmaksi, kuin moni osaa ottaa huomioon. Kiinan ja Venäjän tärkeimmät Lähi-Idän intressit sekä kumppanit ovat nyt uhattuina samanaikaisesti ja Syyria/Iran/Libanon akselin menettäminen tarkoittaisi Länsivaltojen täydellistä energiamarkkinoiden monopolia koko Keski-Aasian sekä Lähi-Idän alueella. Israel ja USA käynnistävät yhtäaikaisia sotaharjoituksia? RT:n tuore uutisartikkeli osoitteessa http://rt.com/news/iran-us-israel-exercises-305/ käsittelee kasvanutta sodanuhkaa ja odotettavissa on, että Israelin ja USA:n yhteiset sotaharjoitukset Persianlahdella saattavat ajoittua samalle hetkelle Iranin vastaavien kanssa. Pienikin kipinä saattaa siis laukaista täysimittaiset sotatoimet. Iranilaiselle FARS-uutisille antamassa haastattelussa torstaina Iranin vallankumouskaartin laivastovoimien komentaja amiraali Ali Fadavi sanoi Iranin seuraavien sotaharjoitusten olevan "toisenlaisia" kuin aiemmin käydyt. Amiraalin mukaan juuri käyty sotaharjoitus osoittaa Iranin hallitsevan kaikkea toimintaa ja liikehdintää Persianlahdella ja sen alueella. Samana päivänä Israelin asevoimat ilmoittivat valtavista ohjusharjoituksista, jotka on tarkoitus käynnistää yhdessä Yhdysvaltojen kanssa. Harjoituksen, jonka nimi on "Austere Challenge 12", tulee keskittymään ohjuspuolustusjärjestelmiin ja kenties hälyyttävintä kaikessa on, että USA on keskittämässä tuhansia sotilaita Israeliin kyseisiä harjoituksia varten. USA:n joukkojen keskitykset Israeliin ovat tapahtumassa lähes kokonaan ilman mediahuomiota. Sotahistorioitsija Martin Van Creveld Hebronin Yliopistosta Jerusalemista sanoo harjoitusten olevan mahdollista valmiustilan nostoa Iranin sotaa varten: "Puolustautuminen hyökkäystä varten ei ole mitään sellaista joka voidaan improvisoida huomenna tai ylihuomenna. Se on jotain mitä pitää valmistella, sitä pitää harjoitella... Tämä, yhdessä muiden toimenpiteiden kanssa, on harjoitus, jonka on tarkoitus osoittaa Teheranille, että Israel ja Yhdysvallat on valmiina vastaiskuun," hän sanoi. RT:n haastattelema Jamal Abdi Iranin Amerikan neuvostosta toteaa ettei Israelin ja USA:n toimet ole vain vastatoimia. "Olemme yhä lähempänä Iranin vastaista sotaa. Kuka tahansa joka väittää näiden erikoislaatuisten toimien olevan yhteensattumia - suunniteltujen USA:n ja Israelin yhteisten harjoitusten, Iranin harjoitusten Persianlahdella sekä pakotteiden, jotka asetetaan voimaan ilman diplomatiaa - ainoa tapa miten tämä tulee päättymään on taistelutoimien kautta," hän sanoi. Venäjä keskittää laivastoa Syyrian edustalle ja tukikohtaan. Iranin ja Syyrian "rintamat" eivät ole erillisiä toisistaan. Mailla on keskinäisiä turvatakuita ja samaan aikaan, kun Iranin vastaisia pakotetoimia laitetaan täytäntöön, myös silmukka Syyrian ympärillä kiristyy. Talouspakotteita Syyriaa vastaan on jo asetettuna voimaan ja esille tulee jatkuvasti todisteita siitä, kuinka "Syyrian vapautusarmeija", joka voidaan rinnastaan Libyan sodassa varustettuun ja ulkomailta tuettuun kapinallisarmeijaan, käy ulkopuolisten tahojen kouluttamana ja rahoittamana taistelua hallituksen joukkoja vastaan Syyrian ja Turkin välisellä raja-alueella. Venäjä on asettunut tukemaan pitkäaikaista liittolaistaan ja se onkin koko Syyrian kriisin ajan vaatinut "oppositiota" astumaan neuvottelupöytään hallituksen kanssa. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut, ja Länsimaat ovat asettuneet avoimesti vastustamaan Syyrian presidentti Assadin hallintoa. Asiantuntijat kertovat, ettei hallitusta vastaan taistele maan todellinen oppositio, vaan terroristiryhmät, jotka ovat pääosiltaan Muslimiveljeskunnan ja Al-Qaidan ääri-islamistisia osia. Kenties ironisita maalaisjärjellä ajateltuna koko kriisissä on, että Syyria on tosiasiassa "länsimaistunein" kaikista Arabimaista. Maassa on mm. nainen varapresidenttinä ja kansanedustajistakin suuri osa on naisia. Tämä avoimuus yhdessä muutoinkin maallistuneen politiikan kanssa raivostuttaa monia ääri-islamistisia tahoja, joita Arabiliiton vanhoilliset voimat sekä myös Länsimaat ovat asettuneet tukemaan. Kiina ja Venäjä ovat käyttäneet YK:ssa veto-oikeutta Syyrian vastaisissa päätöslauselmissa ja ne vastustavat kaikkia pakotetoimia sekä Irania, että Syyriaa vastaan. Nyt Venäjä onkin keskittänyt laivastonsa hävittäjän ja korvetin Tartuksen satamaan Syyriassa vahvistaakseen maiden välisiä suhteita ja osoittaakseen tukensa Syyrian hallitukselle. Venäjä on jo aiemmin tänä vuonna toimittanut vaikuttavaa aseapua Syyrian hallinnolle. Venäjä itse on kokenut erityistä uhkaa Yhdysvaltain ajamasta Euroopan ohjuspuolustushankkeesta ja se on käynnistänyt neuvotteluiden katkettua suorat sotilastoimet vastatakseen Lännen muodostamaan uhkaan. Venäjän hallinto on toistuvasti vaatinut pitäviä takeita siitä, että ohjuspuolustushanke ei ole osoitettu Venäjää vastaan. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut ja Venäjällä on parhaillaan käynnissä nopeutettu ja mittakaavaltaan valtava asevarusteluohjelma, joka julkistettiin kesällä 2011. Yhdysvaltain uusi puolustuspolitiikka vaarantaa Kiinan ja USA:n välisen luottamuksen. Kiinan People Daily -uutisissa tdetaan USA:n politiikan vaarantavan maiden väliset suhteet. Presidentti Barack Obaman visioima uusi puolustuspolitiikka saattaa uhata Yhdysvaltain ja Kiinan välistä luottamusta, sanovat kiinalaisasiantuntijat. Yhdysvaltain asevoimien kymmenen ensisijaisen "tehtävän" joukossa maan puolustusministeriön web-sivuilla Kiina mainitaan yhdessä Iranin kanssa aivan samalla tavalla kuin Yhdysvaltain edellisen presidentti George W. Bushin lanseeraamassa "pahan akseli" -visiossa. Kiinan ja Yhdysvaltain laivastojen keskitykset ovat jatkuneet koko kuluneen kesän ja syksyn ajan Etelä-Kiinan merellä, jossa Yhdysvaltain tukemat liittolaismaat käyvät Kiinan kanssa kiihtyvää selkkausta merialueen hallinnasta. Kiina vaatii Yhdysvaltoja olemaan puuttumatta oman lähialueensa tilanteeseen. USA:n suuret sotatarvikekaupat Taiwanille rikkoivat viime vuonna lopullisesti maiden väliset sotilassuhteet ja tämän jälkeen myös diplomaattiset suhteet ovat jäähtyneet mm. kauppasodan takia. Erityisesti maanpaossa asuvan Tiibetin hengellisen johtajan Dalai Laman vierailut Valkoisessa Talossa ovat närkästyttäneet Kiinaa. Yhdysvallat on toistuvasti syyttänyt Kiinaa ihmisoikeusloukkauksista ja valuuttamanipulaatioista, mutta Kiina on puolestaan vaatinut Yhdysvaltoja itseään tarkastelemaan omia ihmisoikeusloukkauksiaan sekä saattamaan velkaisen valtiontaloutensa kuntoon. Maailma jakautunut kahteen leiriin. Sekä Kiina, että Venäjä kokevat molemmat olevansa voimakkaasti Yhdysvaltain sotilastoimien kohteena ja suurvallat varustautuvat yhdessä myös sotilaallisiin vastatoimiin. Kiinan ja Venäjän hallitsemat sotilasliitot mm. SCO ja CSTO ovat tiivistäneet tuntuvasti yhteistyötä kuluneina vuosina ja maat jakavat käytännössä keskenään kaiken sotilastekniikan ja varusteluteollisuuden. Kiina ja Venäjä ovat yksimielisiä mm. Lähi-Idän politiikasta ja kaikissa ratkaisevista taloudellisissa kysymyksissä maat päättävät yhdessä BRICS-maiden neuvostossa, johon kuuluvat myös Intia, Brasilia ja Etelä-Afrikka. Maailma on siis jakautunut kahteen leiriin – kaiken nähtävän perusteella on pääteltävissä, että hyvin vaarallisesti eskaloituvaksi nähty Iranin konflikti voi viedä koko maailman sotatilaan – jo nähtävissä olevassa lähitulevaisuudessa. Sodan myrskyn tummat pilvet pilvet ovat kasautumassa Persianlahden suulle ja Syyrian/Turkin vastaiselle rajalle: todellista eskalaatioiden hirmumyrskyä pelätään yhä laajemmissa piireissä. Reuters toteaa Lännen varautuvan Hormuzin salmen katkeamiseen ja suunnittelee nyt vaihtoehtoisia reittejä valtaville öljymäärille (40% maailman meriä pitkin kulkevasta öljystä), jotka kulkevat kapean salmen lävitse. Siis ovatko valmistelut suureen sotaan – ja hyvin mahdolliseen kolmanteen maailmansotaan nyt loppusuoralla? Toimittaja: Janus Putkonen 7.1.2012, Verkkomedia.org Lähteet: • http://www.youtube.com/watch?v=Nbc9RLcecRk&feature=player_embedded • http://rt.com/usa/news/us-troops-israel-iran-257/ • http://rt.com/news/iran-us-israel-exercises-305/ • http://www.presstv.com/detail/219683.html • http://www.haaretz.com/news/middle-east/report-two-russian-warships-to-visit-syria-1.405938 • http://english.peopledaily.com.cn/90777/7698779.html • http://www.sfgate.com/cgi-bin/article.cgi?f=/c/a/2012/01/06/MN861MLQN7.DTL • http://www.reuters.com/article/2012/01/07/us-iran-idUSTRE8041RA20120107