Verkkomedia: 'Elämme mielenkiintoisia aikoja' - tervetuloa odotettu vuosi 2012! 2011-12-31 15:12:02 Taisi olla 2006, jolloin ensimmäisen kerran törmäsin laajemmassa mittakaavassa vuoteen 2012. Aikamääreiden ennustuksissa on koukkunsa ja erilaisia aikamääreisiin viittavia ennusteita on ollut aiemminkin, mutta 21122012 on ennusteista varmasti mielenkiintoisin. Vihdoinkin vuosi 2012 on alkamassa. Tervetuloa odotettu vuosi 2012! Se mitä vuodesta 2012 olen kuluneen kuuden vuoden aikana lukenut ja dokumenteista sekä elokuvista seurannut, on tietomääräisesti niin valtava ja monellakin tapaa myös ristiriitainen röykkiö informaatiota – ja varmasti disinformaatiota, että jossakin vaiheessa loin oman johtoajatukseni ajatellen koko aihetta: olen odottanut sitä mielenkiinnolla, jopa malttamattomasti – ja jatkuvasti lisää oppien kohti vuotta 2012. Profetiat ja aikojen ennustukset ovat salatun mielemme kenties mielenkiintoisinta aluetta. Kuljemme parapsykologisille alueelle ja kollektiivisen tietoisuutemme rajattomalle kentälle... Onko kaikki vain sattumaa, vai ohjaako sivilisaatiotamme tarkoin määrätty kohtalo? Tässä asetelmassa tiede ja uskomukset asettuvat jyrkkään taisteluun keskenään, jonka siivittämänä vuoropuhelu tuottaa varsin haastavan tason oppimäärän koko elämästä. Kriittisyydestä ei kannata luopua. En tiedä mitään muuta päivämäärää, josta olisi niin paljon ennakkoon keskustelua, kuin tulevasta päivästä 21.12.2012. Tuo Maya-intiaanien kalenterin mystinen aikakauden päätös yhdistyy lukemattomiin intiaaneilta saatuihin ennustuksiin, joista Hopi-intiaanien messiaaniset profetiat ovat kenties ne kaikkein tunnetuimmat. "Maailma sellaisena kuin olemme sen oppineet tuntemaan, lakkaa olemasta." Lausahdus liittyy aikakauden vaihtumiseen, ei sen loppumiseen, kuten Maya-tutkijat ovat toistuvasti muistuttaneet. Astrologisen ilmiön toteutuminen aikakaudessamme tulee olemaan harvinainen, ja paljon keskustelua käydäänkin vuoden 2012 aiheuttamista mahdollisista seurauksista mm. maan magneettikentälle ja elinolosuhteillemme sen myötä. Lakkaako maailma hetkeksi pyörimästä, kun siihen kohdistuu poikeukselliset vetovoimat - ja mitä tekee aurinko? Tuleeko hyökyaalto? paljon keskustelua käydään. Eikä vain Mayat - vaan uskonnot ja tunnetuimmat profeetat. Vuosi 2012 on nähty kulmiopisteenä kautta maailman uskontojen ja historiallisten profeettojen, kuten Nostradamuksen kirjoituksissa. (Googlaa ja opiskele hakusanoja käyttäen, tietoa on valtavasti netissä!) Albert Piken suunnitelma kolmesta maailmansodasta ja toisaalta fanaattisesti uskontoaan toteuttavat radikalistit saattavat meidät toisen peruskysymyksen äärelle: "Onko kyseessä profetia, vai siihen uskovien ja itseään toteuttava profetia?" Nostradamusta luetaan yhä tarkemmin. Hän lausui jo satoja vuosia sitten sarjan säkeitä ihmiskunnan tulevaisuudesta, jotka ovat osuvuudellaan pysyneet ajankohtaisina ja kiinnostaneet tutkijoita kaikki nämä vuodet. "Lupaus" kolmannesta maailmansodasta tulee selkeästi julki hänen antamastaan sanomasta ja profetiat viittaavat ilmestyskirjan kaltaiseen Harmageddoniin, maailmanloppuun. "Seuraava sota käydään kivillä ja kepeillä," sanotaan. Kerro, kerro kuvastin... En malttaisi olla seuraamatta nykyistä kehitystä. Jos joku tekee itsemurhan tässä vaiheessa, olen todella pahoillani tuon ratkaisun puolesta - koska jo mielenkiinnosta kannattaisi sinnitellä tämän vuoden loppuun: ja ottaa opikseen. Ihan vaan harvinaisen mahdollisuuden takia. Ja jos mitään ei tapahdu, sekin asettaa maailman mielenkiintoiseen valoon, koska miljoonat ihmiset pitävät tulevia muutoksia varmana. Kun katsoo maailmanhistoriaa, se on sisältänyt paljon ajanjaksoja. Monella tapaa nyt käsillämme oleva aikakausi on niistä kaikkein mielenkiintoisin. Mitä tulee intiaanien antamaan profetiaan, että "maailma sellaisena kuin olemme sen oppineet tuntemaan", minun kohdallani tuo luvattu muutos on jo suurelta osin tapahtunutkin – ja Internet on ollut tuon oppimisprosessin kiihtymisen sekä muuttumisen avaintekijä. Ihmisellä on ainutlaatuinen mahdollisuus oppia itsestään ja yhteiskunnastaan näiden rajattoman tiedon "sähköikkunoiden" avulla. Ajatelkaapa, jos joku – vain sata vuotta sitten olisi sanonut julkisesti, että tulee aika vuonna 2012, että jokaisella on edessään välkehtivä sähköikkuna, jolta voi kysyä käytännössä mitä tahansa - ja saada siihen myös vastauksen... (Hakukoneet) Että voi katsoa tuohon ikkunaan, ja puhua kenen kanssa haluaa ympäri koko maailman, minä hetkenä tahansa - ja rajattomasti... (mm. Skype, Facebook, Google) Katsoa kaduille kautta maailman metropolien, samalla sekunnilla. (Webcams) ...Tuo "hullu" olisi suljettu mielisairaalaan. Elämän tarkoitus on oppiminen. Keisari on ilman vaatteitaan. "Viralliset valheet" on vihdoin paljastettu ja totuus maailmanhistoriasta ja yhteiskuntamme valtarakenteista on laajasti oivallettu uudestaan – siis uusi henkisen kasvun aikakausi onkin väistämättä alkanut, koska tunnemme vastuuta ympäristöstä ja opimme samalla tuntemaan paremmin myös itseämme, tarpeitamme, halujamme ja niitä voimia, jotka meidän sisällä ja yhteiskunnassamme vaikuttavat. Vuosi 2012 on tuonut mieleemme uuden maailman – jossa yliopistotiede, vanha koulukirjaviisaus ja agendat valtiohistorioissa ovat suurelta osin kuin vanhan maailman museokapistuksia. Tärkeitä muistuttajia kyllä, mutta ratkaisevilta sisältöosin: silkkaa voittajavaltioiden, siis vallanpitäjien luomaa mielikuvituksellista museotavaraa. Tietoisuus on räjähtämässä ja ikiaikainen profetia on toteutumassa meidän elinaikanamme. Elämän tarkoitus on siis oppiminen. Ei sen enempää, eikä sen vähempää - mutta "oppiminen" sisältää kaiken tarvittavan selityksen sille miksi asiat meille yksilöinä ja ympäristöllemme tapahtuvat. On siis otettava opiksi, käy hyvin tai huonosti - on kuitattava lopputulos oivaltamalla tärkein, ja usein ensialkuun vaikeastikin havaittavissa oleva tarkoitus. Ihmiskunnalle mielenkiintoinen aikakausi on koittanut - on siis korkea aika ottaa opiksi, ettei menisi ihan poskelleen koko ihmiskunnan luomisprosessi. "Muuta emme täältä voi viedä mukanamme, kuin sen mitä olemme oppineet." Valheiden verkkoa suojellaan. Kansat ovat oppineet näkemään viljeltyjen valheiden ja propagandan lävitse. Me olemme oppineet aitoja valtiomiestaitoja kaikissa yhteiskuntaluokissa. Mutta kaikkien valheiden paljastuminen ja samalla vanhan maailmankuvan romahtaminen ovat nykyiselle konseksulle ja valtaliitoille pelottavia uhkia, joita vastaan he käyvät taisteluun kaikin käytettävissä olevin asein. Sillä nyt he puolustavat omistuksiaan - ja he tuntevat omistavansa myös sinut - ja luomansa maailmankuvan, jossa sinut on opetettu elämään. Heille siinä ei olekaan mitään mielenkiintoista, että me täällä keskustelemme avoimesti niistä pitkään salassa pysyneistä suunnitelmista, jotka epädemokraattisesti päätettyinä ja herrapiirien "saunasopimuksina" ovat kuljettamassa meitä suunnitelmien osista toisiin. Että illuusiot, jotka on menestyksekkäästi luotu kansojen mieliin – romahtaisivat, ja vuosisatojen aikana luotu Matrix-mielessäsi paljastuisi. Että onnea ei voikaan ostaa, ja kansat kaikkialla ovat sielultaan ihan yhtä rauhantahtoisia ja hyviä tyyppejä täynnä. Eliittiä pelottaa uusi ja alkava vuosi 2012 – ja sen huomaa jo kaikesta: Kiire nimittäin paljastaa heidän kaikkein syvimmät pelkonsa. Toisaalta se onkin aivan ymmärrettävää. Vaikka keisari onkin ilman vaatteitaan, hän on silti keisari, ja ahneessa sekä egoismiin keskittyneessä kulttuurissa, kukapa sitä valtikkaansa hevin luovuttaisi? Rikkaille köyhtyminen on paljon suurempi pelko kuin kuolema – ja ovathan kansalaiset saaneet oppia vuosikymmenten varrella sen ahneuden ajatuksia suosivista ja kannattelevista ammattiliitoista, että "savutetuista etuuksista ei tingitä, eikä luovuta!" Sama pätee valtaan – ja raha on valtaa. Pankkiirit ovatkin yhä pahemmin törmäyskurssilla hallitsemiensa kansojen keskellä uuden aikakauden koittaessa. Aika on heidän puoleltaan loppumassa, rahan valhe on paljastettu, ja he etsivät valtansa tukevoittamiseen yhä raskaampia aseita - jopa ydinaseita. Askeleen päässä kolmannesta maailmansodasta. Vaikka Suomen valtamedia ei sitä halua kertoa, joka onkin jo suoranainen rikos, maailma on edennyt varsin odotetulla tavalla (suunnitelman mukaan) ja nopeasti kohti kolmannen maailmansodan kynnystä. Se kynnys on profetioiden ja uskomusten mukainen Persia - siis nykyinen Iran - joka parhaillaan tekee kaikkensa vakuuttakseen uhkaajansa siitä, että tuota virhettä - Iranin pommitusta - ei missään nimessä tule aloittaa. Eikä varmasti pitäisikään. Maailma on jakautunut taistelussa kahteen isoon leiriin ja suurvallat ovat yhä pahemmin törmäyskurssilla toistensa kanssa. Taistelijoina kehällä ovat sen kulmissa "USA/EU/NATO/ISRAEL vs. SCO/CSTO/BRICS". Piskuinen Suomi on historiallisen virheen toistaneena sulautettu taas hyökkäävään Länsiliittoumaan: olemme siis suurvaltapelissä vaarallisen puskurivaltion asemassa, kuten edellisessä maailmansodassa. Herramme Arkadianmäellä eivät ole siten oppineet Tuntemattoman Sotilaan tärkeitä oppeja: "ettei enää pitäsi lyödä päätä Karjalan mäntyyn", ja että ainoa kestävä turvallisuuspoliittinen linjauksemme on liittoutumattomuus, luottamus ja hyvä yhteistyö itään sekä länteen. Taikka sitten "herramme" ovat yksinkertaisesti palkattu tekemään asiamiespoliitikon tehtäviä - joka onkin paljon helpommin selitettävissä. Hallituksemme ei siis ole tehtävissään kansan, vaan työnantajiensa, siis pankkiirieliitin mahdollistamalla ja hallinnoimalla mandaatilla. Tästä on paljon todisteita. Ollaan myös unohtamassa merkittävin opetus Suomenniemellä'useiden sukupolvien aikana hankitusta viisaudesta: "Jälkipolvet, seiskää täällä omin jaloin, älkääkä luottako vieraan apuun." Kuten Suomenlinnan kiviporttiin on hakattu. Olemme siis vaarallisella maailmanpoliittisella ja geostrategisella kynnyksellä. Tämä tosiasia on – jos ei nyt vielä aiemmin ole, nyt uutena vuotena 2012 se on syytä hyväksyä ja oivaltaa. Aika ratkaisee - sitä on nyt voitettava. Eliitti pelkää velkakuplan puhkeamista ja talousromahdusta. Se on kauhuissaan ja kylvää kauhun tunnetta asiamistensä keskuudessa. Sota tuntuukin tässä valossa paremmalta vaihtoehdolta, kuin vastassa oleva väistämätön köyhtyminen. Velka onkin aseista kaikkein voimakkain, kuten pankkiirien historiankirjoista olemme oppineet, ja Länsiliittouman valtiot ovatkin sidottu velkakirjoihinsa, korviaan myöten. Suunnitelman viimeinen vaihe näyttää olevan on astumassa käyntiin. Mutta kuten elämässä aina, vasta poikkeus vahvistaa säännön. Kuten sotilaskouluttajani aikanaan ja ikimuistoisesti totesi erään raskaan sotaharjoituksen päättymisen jälkeen kasarmin pihamaalla: "Sota on suuria suunnitelmia ja voittaja on se, jonka suunitelmat menevät vähemmän vituiksi." Hän osui naulan kantaan. Onkin positiivisesti nähtävissä, että loppuvuosi 2011 ei ole mennyt lainkaan harvainvaltaa tavoittelevan eliitin suunnitelmien mukaan ja näyttää siltä, että heille on tullut kehityksestä jopa pienoinen paniikki, jotta he saisivat vastoinkäymisistä huolimatta käynnistymään seuraavan suuren ja tavoitteen mukaisen sotansa maailmanhallituksen perustamiseksi. Kansojen herääminen jarruttaa ja vaikeuttaa paljastuneiden salaliittojen suunnitelmien toimeenpanoa. Kiina ja Venäjä tekevät vastasiirtojaan - samoin mm. Venezuela, Brasilia, Intia, Pakistan, Iran ja Syyria - jotka vesittävät maailmanherruutta tavoittelevan vihollisen aikeita ja kuluttavat samalla kalleinta, eli aikaa. He sotkevat suunnitelmia. Kehittynyt tietoverkko kautta maailman paljastaa valheet jo tunneissa, ja onkin jatkuvasti vaikeampi keksiä pitäviä perusteita voimapolitiikan harjoittamiseksi, jotta aseita kantavat kansat olisivat valmiita sotapalvelukseen näiden valheiden varjolla. Älä lankea valtioterroriin. 9/11 on edelleen täysin selvittämättä. Se on avainkysymys. Tieteelliset todisteet kertovat, että New Yorkin pilvenpiirtäjät purettiin/sorrettiin taloihin asennetuilla räjähteillä vuonna 2001. Missä ovat siis uudet tutkimukset ja todelliset syyllisyyskysymykset? 9/11 on siis valehyökkäysten täydellinen floppaus, joka rajaa toisaalta seuraavan valehyökkäyksen uskottavuuden minimiin. Kansat voivat – ja niiden pitääkin, astua esittämään ankaria kysymyksiä vaatien entistä voimakkaammin vastauksia. Uskotko sinä, että kaikkien Länsimaiden ja varsinkin USA:n levittämien sotavalheiden jälkeen Iran olisi tosiaan kehittämässä ydinasetta? "Siis ihan aikuisten oikeasti?" - Jopa suurvallat Kiina ja Venäjä ovat osoittaneet lausunnoissaan, ettei korruptoituneen YK:n atomijärjestö IAEA:n väitöksillä ole todellista pohjaa. Ja toisaalta, vaikka he olisivatkin kehittämässä asetta, niin entä sitten? - Ydinaseita on maailmassa kymmeniä tuhansia ja Iranilla on vuosisatojen rauhaisa historia takanaan: He ovat puolustautuneet, eivät hyökänneet. Mutta heillä on öljyä, paljon öljyä – ja öljymarkkinoiden täydellinen hallinta takaa länsipankkiireille tässä öljyriippuvaiseksi luodussa järjestelmässä vallan hegemonian, maailman hallinnon, joka on paljastunut länsipankkiirien ikiaikaiseksi tavoitteeksi: Petrodollari ja yksi maailmanhallitus. Elämme mielenkiintoisia aikoja! Aika ja taistelu tulevaisuudestamme tiivistynee entisestään vuonna 2012. Edessä on varmasti erikoinen ja vaiherikas vuosi, profetioistakin piittaamatta, johon ei kannatakaan suhtautua lainkaan välinpitämättömästi - kävi lopulta miten kävi. Itse aionkin pyhittää tulevan vuoden maksimaaliselle oppimiselle, taiteille ja rauhantyölle - uutisoinnin ohessa, jota pidän rauhantyöstä kaikkein merkittävimpänä: "Think global, act local!" Mikään valta kun ei ole ihmiskunnan ja sen vapauden tuhoamisen arvoinen - eikä toisaalta köyhyydessä ole mitään pelättävää. Sillä tosiasiassa se ainoastaan vapauttaa. On nähtävissä, että jos ja kun selätämme seuraavan vuoden 2012, edessä on pitkä ja rauhallisempi kehityksen aikakausi – olkoonkin vaikka paljon nykyistä materialistisesti "köyhempi". Sellainen on juitenkin annettu ainakin kiistellyissä profetioissa mahdollisuutena eteemme. Mutta toisaalta, jos me menetämme tulevan vuoden - tulemme taistelemaan henkiin jäämisestä karussa ja uudessa tilanteessa. Päätös tulevaisuudesta on joka tapauksessa meidän käsissämme. Todellinen onni on - onnistumista - ja onnistumisen tunne voi syntyä ainoastaan silloin, kun tietää tekevänsä asioita mistä välittää ja joilla tuntee olevan merkitystä - itselle ja ympäristölle. Älä siis tuhlaa aikaasi pelkästään sinua hallitsevan konsensuksen vaatimiin joutavuuksiin. Raha on mitätön peruste elämällesi. Sammuta se televisio ja sulje viihdekanavat! Tiedät paljon paremmin itse mitä todella tarvitset, etkä tarvitse ketään sinulle kertomaan omista tarpeistasi. Katsokaamme positiivisesti jo koko alkavan vuoden mahdollisten tapahtumien ohitse ja nähkäämme ylitse seuraavaan uuteen vuoteen 2013. Toivokaamme koko ihmiskunnan puolesta, että ansaitsisimme uuden mahdollisuuden. Kulkekaamme yhteistuumin yli hämyisen ja pelolla lietsotun ajanjakson, koska se tulee kuitenkin. Maalisuoralla ei tule heittää elämän viisausten luomaa kirvestä kaivoon, vaan saattaa tietoisuus perille saakka: Oppiaksemme virheistämme. Pahimman varalle verkostoituminen ja oppiminen on selviämisemme perusedellytys. Tässä tehtävässä Verkkomedian "viulut soivat tarvittaessa vaikka vesirajaan saakka". Me valmistaudumme uhkakuviin ja tartumme positiiivisiin mahdollisuuksiin. Verkkomedia tulee uutisoimaan kaikesta mitä vuonna 2012 tapahtuu, ja varsinkin mistä hallintoneuvostojen johtamat valtamediat vaikenevat. Vaikka käsittelemmekin asioita, jotka kenties pelottavat joitakin lukijoita – ja saattavat joskus vaikuttaa siltä, että lietsoisimme maailmanlopun tunnelmia, kannattaa muistaa, että tieto sinänsä ei pelota ketään - me ainoastaan varoitamme - tiedon käsitteleminen on sinusta itsestäsi ja omista tunteistasi kiinni. Me olemme optimisteja. Toimituksen keskuudessa me välitämme aidosti sinusta ja olemme huolissamme tietämyksesi tasosta – pyyteettömästi, ja palkatta. Muuta asennoitumistasi ja pelkojasi siksi samaksi mielenkiinnoksi, mitä mekin tunnemme tätä aikakautta ja sen suuria mahdollisuuksia kohtaan - anna tilaa omalle uteliaisuudellesi, äläkä tyydy pureskeltuihin ja sinulle syötettyihin puolitotuuksiin. Ota tästä kaikesta opiksi - silloin varmasti haasteellinen ja mielenkiintoinen tuleva vuosikin on paljon kivuttomampi ottaa vastaan – ja toisaalta, tutustuessasi myös haastavampiin uhkakuviin, voit välttää myös mahdollisen maailman muutoksen aiheutaman shokin. Kukaan meistä ei ole seppä syntyessään. "Hyvien tekojen puolesta: nöyryydellä ja oppimisen intohimolla eteenpäin!" HYVÄÄ JA OPINTÄYTEISTÄ UUTTA VUOTTA 2012 VERKKOMEDIAN LUKIJOILLE!!! Janus Putkonen Päätoimittaja www.verkkomedia.org *** Tue meitä vuonna 2012! Päätoimittajan uudenvuodentoiveena on 24/7 päivystävä ja maailman uutisia monitoroiva julkinen uutishuone kulttuurisali Linnajoki-salin toimiston yhteydessä Porvoossa, josta tarjoamme lukijoillemme yhdellä silmäyksellä maailmantilan seurannan mahdollisuuden. Informaatiokeskus rakennetaan alkuvuodesta 2012. Verkkomedia on olemassa ja kehittyy edelleen vain lukijoiden vapaaehtoisesti antamalla tuella - suuri kiitos lahjottajille! Palvelustamme hyödytte aina suoraan ja maksutta - nyt ja tulevaisuudessa. Saaduin lahjoitusvaroin olemme maksaneet jo mm. loppuvuoden palvelinkustannukset sekä hankkineet kaksi lisätietokonetta toimituksen käyttöön. Meille pieni on suurta. Verkkomedian toimitilat Porvoossa rakentuvat: • https://www.facebook.com/pages/Linnajoki-sali-Porvoo/235283856537125 Linnajoki-saliin on tulossa luentoja, koulutustilaisuuksia, uutishuone sekä Verkkostudio. Kulttuurisali on ainakin toistaiseksi 100% yksityinen hanke ja sitä perustetaan kulttuurityölle myönnetyin yksityisin lahjoitusvaroin. Pääkirjoitus: Janus Putkonen 31.12.2011, Verkkomedia.org